Kyllä tuli nähtyä ihan hirveää unta viime yönä! Vieläkin puistattaa ja ahdistaa.. Pakko kertoa ser tänne, miehelle en viitsi kertoa kun nauraisi minut suohon. Enkä kyllä kerro tätä aivan yksityiskohtaisesti. Ensinnäkään en muista kaikkea, toiseksi en edes halua muistaa kuitenkaan ihan kaikkea.

 

Olin jossain aavikolla perheeni kanssa. Pelkkää kuivaa hiekka / kivierämaata niin pitkälle kuin silmä kantoi. Meillä kaikilla oli kova jano ja tiesimme nääntyvämme jos emme löydä pian vettä..

Kaivo, puinen maatalo hevosaitauksineen. Juuri sellainen jota voi odottaa villin lännen elokuvissa. Äkkiä kaivolle juomaan..

Olemme talon sisällä, isäntä ja poika ovat kadonneet jonnekkin. Talo on sama, mutta sisältä aivan toisenlainen kuin ulkoapäin näyttää. Pitkiä käytäviä, toimistohuoneita ja siellä vaanii jokin suunnaton paha.. (uni oli jo alussa ahdistava, mutta nyt vielä pahempi)

Yritän raivoisasti suojella tyttöä pikkumiehen (tai siltä se ensin näytti) hyökkäykseltä. Tyttö on piilossa jossain. Pikkumies hyökkii jaloilleni ja yrittää purra minua raateluhampailla. Potkin ja kiroilen. Ylläni on jostain syystä 1800 luvulta peräisin oleva naisen hame.. Hypin pikkumiehen päällä joka kirkuu, raivoaa, puree, raapii ja kiroilee minulle. Yhä uudestaan se huutaa, etten voi tappaa sitä! Mutta minä vähät välitän. Liiskaan jaloillani yhä uudelleen sen päätä lattiaa vasten ja tunnen kuinka luut rusahtelevat murskaksi, mutta heti kun nostan jalkaani, se on taas ehjä ja yrittää raadella minut. Yrittää päästä käsiksi tyttäreeni..

Tässä kohtaa olin herätä. Minua kuvotti ja unimaailma vaihtui hetkeksi. Olin jossain.. kuin jonkun elokuvan lavasteissa. Itken hysteerisenä jollekkin miehelle (okei taas ollaan 1800-1900 vaihteen pukineissa, nyt myös minua lohduttava mies) Ulkona oli päivä, mutta silti takasa paloi valkea. Mies kehotti minua jatkamaan tarinaani ja minä jatkoin..

Juoksen pakoon tytäreni sylissäni. Käytävällä takanani juoksee useita pikkumiehiä ja -naisia raatelukynnet ojossa, meitä tavoitellen. Yht äkkiä poikani tulee yhdestä sivuovesta ja kääntyy minua, meitä kohti. Huudan häntä juoksemaan pakoon ja yritän riuhtoa häntä mukaan samalla kun yritän pitää toisella tyttöä sylissä. Poika vain sanoo: Liian myöhäistä ja hyppää raatelukynnet ojossa suoraan kurkkuani kohti. Myös mieheni ryntää paikalle raadellakseen tyttäreni..

 

Nyt herään oikeasti! huohotan ja ahdistukseni on käsinkosketeltavaa! En oikein uskaltanut laittaa nukkumaan, ennenkuin olin tarkistanut kaikki huoneet, seurannut lasten nukkumista ja viimein kiertänyt kaikki ikkunatkin läpi. Aamulla yöllinen järkytys sitten kostautui. Migreeni minulle pukkasi. ollut on suurimman osan päivää kipeä pää ja selkä juilii pahemmin kuin muutamaan kuukauteen..

Huomenna taitaa olla kotipäivä. Tytöllä oli tuossa illalla kuumetta ja oksensikin tuo ressukka. Poitsu on vähän kateellinen siskonsa saamasta huomiosta ja oli niin kipeetä hänkin, että. Oikeen sellaista, teko itku, kipee jalka, väsy käsi, ohta kipee, kipee kyynärpää, melkein tuli oksennus kun mua näin paljon yskittää, kato äiti. Vaikka hiukan päähän ottikin pojan valitusvirsi niin silti pisti hymyilyttään. Hoidin sitten molempia ja laitoin nukkumaan kun kotia päästiin.

Satuttiin nimittäin käymään kylässä vanhemmillanikin tänään. Siellä tuo tyttökin alkoi tulvia ja lähdettiin sitten kuuden aikoihin jo pois. Harmi sinänsä, olisi ollut niin mielenkiintoista jäädä juttelemaan vielä. Varsinkin kun heille tuli kylään eräs ihminen, jota en ollut nähnyt pitkiin aikoihin. Hänelläkin on eräs perinnöllinen sairaus. En muista sitä enää, mutta joku tulehduksellinen lihassairaus se oli. Hän valoi sekä minuun, että äitiini jälleen taistelutahtoa. Ehkä kaikkein paras viisaus, mitä hän sanoi, oli:

Sairaus ei ole ongelma, jo et itse tee siitä ongemaa.

Jokainen osaa vissiin pään sisällä miettiä sitä, mitä tuokin tarkoittaa, noin loppujen lopuksi. Jos alkaa sairauden takia rajoittaa elämäänsä, sitä tulee tehtyä sairaudesta pahemman ongelman kuin se onkaan. Mielestäni tuo oli aika hyvin ilmaistu ja se kolahtikin aika syvälle. Täytyykin tästä alkaa laajentaa elämänpiiriään taas..

Mutta nyt tämä immehinen menee tutimaan, kello on näes jo yli yksi yöllä!