Tulihan sitä taas pitempi tauko kun olen viimeksi mitään tänne laittanut. Ei vain ole kerennyt tänne mitään kirjoitella, parissa muussa sivustossakin on jo tekemistä.

Muuan päivä sitten kävin itteni naamakirjaan (facebook) liittämässä. Sieltähän löyty paljonkin tuttuja Hymy Mukava oli heitä morjenstella. Toinen, missä saa ajan kulumaan, on pudottajat.net tai fi, en jaksa tarkistaa. Kaloreitten laskeminen on aikaa vievää ja välillä ihan plaah, mutta teen sitä silti, terveyden takia. On sitten helpompi liikkua kun saan painoa vähemmäksi ja olen nätimpikin. Nimimerkillä kokemusta on Silmänisku. Painoin jokunen vuosi sitten 65 kg, nyt paaaaaljon enemmän. välitavoitteeseen pääsemiseen on vielä matkaa 26 kiloa ja sit vielä jos sais pois 10 kg, niin olisin erittäin tyytyväinen. Mut se siitä laihduttamisesta tällä kertaa, muita juttuja..

Olin eilen vanhempieni kanssa shoppailemassa. Puoli yhdeksän maissa lähdettiin liikkeelle ja iltapäivä viiden aikaan olin jälleen kotona.Kolmessa liikkeessä käytiin ja kahdesta löysin itselleni vaatetta Wohoo! \0/. Sikakalliiksihan tuo vaatteiden hommaaminen tuli, mutta nyt on sitten vaatetta jolla kehtaa työharjoitteluun mennä, vielä kun vain saisi nuo housutkin lyhennettyä. Ei vaan millään innostaisi, olisiko vapaaehtoisia housunlyhentäjiä kaupan? Tarttisin neljät housut ens viikkoon mennessä lyhennettynä, kiitos. Eikö ole ketään vapaana? No hö, täytyy sitten ite yrittää.

On se kumma kun käy vähän jossain niin sitten heti iskee väsymys ja rajusti. Tämä päivä on nimittäin mennyt sitten totaalisen väsymyksen pauloissa. Nukuinkin oikein kahdet päikkärit Yllättynyt! Ei voi ymmärtää, mistä sitä unta piisasi. Aamullahan piti nousta laittaan vanhempi muksu koulutielle ja viedä nuorempi päiväkotiin. Sieltä kun pääsi niin ei kyllä käynyt enää pienessä mielessäkään alkaa millekkään. Olin suunnitellut lyhentäväni tänään ne housut, mutta olin niin poikki, etten edes saanut silmiä pysymään auki kun pöytään istahdin. Yhdeksältä annoin periksi ja nukkumaan, kello yhdeltätoista nousin tunniksi ja sitten uudestaan nukkumaan. Isäntä kävi jo herättään kolmelta, että aionko nukkua koko päivän? Varmaan oisin nukkunu, mokomakin häiritsijä, tuollalailla nyt herättää uuvahtaneen.

Olempas sitten yrittänyt tämän loppupäivän olla skarppina, mutta laihoin tuloksin. En ole saanut kertakaikkiaan mitään aikaan. Ei ole voimia eikä jaksamista, ei edes sisua tehdä mitään järkevää. Kai se on pakko myöntää, että rajalliset ne on minunkin voimani. Onneksi pystyin lepäämään.

Mieltäni kaivaa huoli, josko sittenkin tyttöni on perinyt sairauteni? Kulta on aina ollut yökastelija, mutta nyt hätä tulee päivälläkin huomaamatta. Se on yksi tämän sairauden monista oireista ja yleensä ensimmäinen oire spastisesta parapareesista lapsilla. Tämä on ensimmäinen paikka, jonne pelkoni ääneen sanon, vaikka se mielessä on jo jonkin aikaa pyörinyt. Itse asiassa olen aina huolehtinut tästä asiasta, molempien lasten kohdalla. Vaikka asiaa ei oikein pohtimalla pohtisikaan, silti se kummittelee mielen taka-alalla, alitajunnassa. Myös isännän mielessä käynyt sama asia. Alkoi eilen puhua siitä mutta lopetti alkuunsa ja koputti puuta.

Pojallakin on vaikeuksia tasapainon kanssa ja hän kompensoikin sen vauhtiin. Näin ainakin toimintaterapeutti minulle sanoi. Olenkin katsonut pojan koheltamista jokseenkin "sillä silmällä", että mitäköhän tuon ainaisen juoksemisen taustalla mahtaa olla. Pojalla on myös vaikeuksia leikkimisen kanssa. Leikeistä puuttuu juoni, homma ei etene.. Syvä on huokaus, joka minusta lähtee. Mitähän tästäkin tulee? Onneksi poika jonottaa ryhmään, jossa opetellaan leikkimään. Selitän joskus toiste..

Huomenna tosiaan pitää ottaa selvää tuosta tytön asiasta ja varata aika terveydenhoitajalle, vaikka neuvolaan jos ei muuten etene. Pakko tuohon on jotain apua saada. Kamala se on koulussa käydä kun ei koskaan tiedä, milloin lirahtaa.

Ja toinen asia, joka pitää huolehtia. Neurologi kirjoitti minulle tammikuussa 15 kerran kuntoutusjakson tämän kaupungin fysioterapiaan. Vielä ei ole sieltä mitään kuulunut, vaikka olen muutaman kerran sinne yrittänyt aikaa saada. Kaippa ne pelkäävät ottaa minua hoidettavakseen, kun olen niin harvinaisen diagnoosin saanut. Eihän meitä ole kuin vajaa 30 diagnosoitua koko suomessa. Huomenna siis marssin suoraan paikan päälle varaamaan aikaa fysioterapiasta. Tarvitsen apua lihasten/jänteiden venyttelyssä kun ei itse onnistu. Jänteiden ja lihasten jäykkyys estää minua venyttämästä itse niitä. En jaksa olla sitä vaadittavaa kahta minuuttia minulle vaikeassa asennossa ja vemyttää muutenkin hassusti reagoivia lihaksia. Venytys kun useasti tuntuu aivan jossain muualla kuin siellä kohdelihaksessa.

Mutta huomenna lukkarissa siis omien ja muksujen asioiden hoitoa ja housujen lyhentämistä. Etätehtävääkin pitää taas saattaa eteenpäin ja aloittaa viikkosiivous. Siinähän se vuorokausi on sitten kulutettu. Ja nyt minä lähden kuluttaan peittoa ja tyynyä sängyssäni. Öitä!