Tuolla eräällä foorumilla on tällainen kirjoitusharjoitus. Ideanahan on tosiaan kirjoittaa lyhyt kertomus, jossa ensin luodaan idylli ja sitten rikotaan se. Siellä on loistavia kirjoitelmia ja minäkin liitin sinne omani. Päätin liittää oman harjoitukseni myös tänne. Tämä lyhyttarinointi on minulle todella uutta, tarinani kun tuppaavat aina saamaan pituutta yli tarpeen.Mutta, enimmittä puheitta..

 

Oloni on onnellinen, suorastaan loistava. Aurinko luo kauniin hohteen ympärilläni olevalle hangelle. Ilma on kuulas, taivas pilvetön ja pakkanen nipistelee poskiani. Lumi narskuu suloisesti suksieni alla. Nautin tästä autiudesta, joka ympäröi minut.

Lumikon jäljet hangella katoavat lumipenkasta nousevan heinikon sekaan. Hengähdän ihastuksesta. Tämä on pakko saada kuvattua! Kaivan nopeasti repustani uuden digikamerani. Ostin sen vasta eilen vanhan sanoessa työsopimuksensa irti.

Jatkan matkaani aukealla. Vain muutama hassu käkkyräinen puu siellä täällä on seuranani. Näen uudet jäljet hangessa, on aivan pakko mennä lähemmäs jotta näkisin ne kunnolla. Mikähän eläin tuosta on mennyt?

Yhtäkkiä sukseni solahtaa lumen läpi. En enää saa pidettyä tasapainoani vaan kaadun heikon jään läpi. Säikähdykseltäni en ole saanut vetettyä henkeä ennen kuin pääni painuu likaisen veden sekaan. Taistelen itseni hetkeksi pinnalle. Vesi on jääkylmää ja tunkeutuu joka paikkaan!

Yritän päästä eroon hiihtovarusteista. Saan käteni vapaaksi, mutta liikkeeni hidastuvat koko ajan. Vesi turruttaa ja lihaksia on vaikea hallita. Tiedän, että minulla on enää vähän aikaa päästä pois. Minun on päästävä! Vain vaivoin saan reppuni pois selästä ja heitettyä sen tulosuuntaani kuivalle maalle. En ole vieläkään saanut suksia pois ja ne estävät minua nousemasta. Minun on niin kylmä ja tunnen olevani niin kovin raskas. Oikeastaan minulla on lämmin, raukea olo.

Liukkenen hiljaa jään alle. Katoan.

 

__________

Ja kommentointi olisi kiva, siis jos joku tämän yleensä lukee.

Ja haasteena heitän tämän teille, Luo idylli, riko se.