Tässä minä nyt istun nenä tietokoneen ruudussa kiinni, niinkuin en olisi sitä joeilisen päivän tehnyt. Kirjoitin eilen sen sadun, jonka lupasin tehdä tuonne iltapäiväkerhoon, saan sillä kuitattua yhden näytön. Perjantaina tein askarteluja lasten kanssa; vappuhuiskia itse asiassa. Sekin kävi näytöstä. Vielä pitäisi tehdä näytöt liikunnasta ja leikistä, jostain muusta toiminnasta lasten kanssa sekä hartaushetki pitäisi järjestää. Sitten alkaisikin olla koossa nuo lasten kanssa pärjäämiset, kehuja olen saanut erityislasten huomioimisesta. Johtunee kai siitä, että tiedän millaista on olla erilainen ns. normaalien rinnalla. Erkkalaiset tarvivat paljon tukea, kun mielessä pyörivät niin monet asiat.

Tosiaan, muistanpa tuota useampaan kertaan miettineeni tuon ikäisenä, miksi en voi olla samanlainen kuin muut? Miksi muut eivät pidä minusta? Mitä minä uskallan tehdä, etten näytä hölmöltä muiden silmissä? Miksi minua ei huolita tähän tai tuohon leikkiin? Miksi, miksi, miksi... Satoja itsesyytöksiä ja muita juttuja leijui silloin mielessäni, kun olin pieni koululainen. Minä todella muistan ne ajatukset, sen epävarmuuden ja sen, että olisin tarvinnut ympärilleni suuren aikuisten turvaverkon. Minä en saanut sitä koulumaailmassa, sen takia haluan itse antaa turvaa lapsille. Erkkalapset tarvitsevat hyväksyntää vielä palavammin kuin moni muu.

Noh, ajatukset pois muistoista, hop!

On ollut ihanan lämmin viikonloppu! Harmi sinänsä, että tosiaan jouduin sunnuntain olemaan neljän seinän sisällä. Se satu. Mutta lauantaina tämä mutsi oli ulkona liki koko päivän! Ah, miten hauskaa olikaan rapsutella pihaa ja seurailla lasten puuhia. Lellu keräsi männynkäpyjä kamalan määrän. Poikapyöräili edestakaisin minkä kintuistaan kerkesi. Loppujen lopuksi muksut kerkesivät leikkiä oravaleikkiäkin toista tuntia, ennen kuin ruoka kutsui. Isäntä tosiaan värkkäsi sisällä ruokaa meille, perunamuusia ja nakkeja. Hyvin kävi kaupaksi, paitsi toinen nakkipaketti jäi syömätä, kun erään nakin sisältä löytyi muovia. Oli aivan kuin karkkipaperi tai joku vastaava. Tänä aamuna isäntä kävi kiikuttamassa tuon nakkipaketin kauppaan takaisin.

Kävi meillä eilen vieraitakin. Miehen eno, tämän exä, heidän yhteiset lapsensa ja pikkupoju exän uudesta perheestä. Juniori oli kuulemma kotona isänsä hoivissa. Oli siinä aamupäivällä vilskettä, kun neljä tenavaa kiersi pyörillä tätä taloa ympäri ja pikkupoju yritti pysyä juosten perässä. Meillä äiteillä oli hiukan pientä juoksulenkkiäkin siinä. Piti yrittää vahtia, ettei mukulat saanu päähänsä lähteä kahtoon tulvaa, joki kun virtaa tossa ihan vieressä..

On muuten hassua sinänsä, että eilen illalla kerkesin ajatella vaikka kuinka syvällisiä nukkumaan mennessä, mutta tänä aamuna mieleen ei hiipinyt edes aavistusta siitä, mitä mielessä eilen illalla liikkui. Kai sitä oli tarpeeksi väsynyt, ainakin oni saapui nopeasti pään kallistamisen jälkeen.

Oli mulla kyllä karmee kanuuna eilen. Menin lauantai iltana ottaan pari suullista viiniä (kyllä se oli suullisia, ei lasillisia) ja aamulla oli ihan hirveä olo! Ei minusta vieläkään leivota baarien suurasiakasta, eikä viinakaupan oven vinguttajaa. Jos kerta 2 cl saa minut näin kipeeksi, niin mitähän se ois ollu jos oisin siemaillu lasillisen! Pelkkä ajatuskin puistattaa.

Tämä näyttää nyt olevan tällaista ihme tajunnanvirtaa tämä minun kirjoittamiseni. Pompin ajassa vaikka miten, tuskin kukaan saa tästä sepustuksesta mitään selvää, tuskin saan itsekkään kun tän myöhemmin luen. *naurua* Onneksi sentään ite olen ollut paikalla kokemassa elämäni.

Nyt mie lopetan tän rustaamisen ja postaan vielä sen sadun erikseen. Saattepahan ällistellä, että miten se noin hulluja aikoo lapsille lukea! Täytyy olla pimahtanu koko akka! Moi moi, ja viettäkää hauska viikonalku!