Mitäs tänään on tapahtunu? Siis muuta kuin se, että olin puol päivää kuin ritsalla perseelle ammuttu karhu. Pahantuulisuuteni on johdettavissa monestakin syystä. Ensinnäkin olen yleensä optimisti, mutta pms-oireiden myötä minusta tulee pahimman laatuinen pessimisti. Olin siis viimeisen päälle pessimistinen tänä aamuna, kun minun oli puhe jäädä kotiin pinkkaamaan vaatteet narulta ja painumaan sen jälkeen kohti halpahallia vaatekurkkaukselle.

Pessimistisyys lähti ihan aamusta liikkeelle. Ihmettelin ensin sitä, etten ollut migreenissä. Sitten olin varma, ettei isäntä ymmärtäisi haluani jäädä järjestelemään tavaroita. Ymmärsihän tuo kun olin heti sotajalalla, kun meni ehdottamaan ensin mukavaa kävelylenkkiä. Sitten olin varma, etten ikään saisi keittiötä näyttämään edes vähän inhimillisemmältä. Täytyy myöntää, että siitä tuli inhimillinen pelkästään korjaamalla likaiset astiat koneeseen ja pyyhkimällä pöytätasot. Itse olin vain niin känkkäränkkä, etten sitä huomannut. Pyykitkin tulivat järjestettyä kaappeihin mutinan säestyksellä. Aikaa kyllä kului noin tunti näissä puuhissa. Isäntäkin kerkesi kotia pyykkipinon loppusuoran selvityksen aikana. Oli ollut mukava käydä kunnon lenkillä. Oli jopa kävellyt rivakasti.

Halppiksessa käynti oli täys fiasko! Siellä ei kertakaikkiaan ole minun kokoiselleni akalle vaatetta. Useimmat housut toppasivat jo polvien kohdalle, vaikka vyötäröltä olisi ollut sopiva. Nykyajan housuissa on se vika, että niitä ei ole suunniteltu ihmisille. Miksi kaikissa housuissa on pillikintut vaikka vyötäröltä olisivat reiluja. Esimerkiksi yhdetkin farkut vytärömitalta d52 mutta reiden paksuus sama, mitä nuorisomallien housuissa! Mahtuu varmaan sullekki! Ainakin mulle menee tosi hienosti polviin asti. Toinen malli on sitten kuin puoljoukkueteltta. Lörpöttää sieltä ja lupsuttaa täältä. Haarukset liki polvissa, vaikka vyötärö tissien alapuolella. Tai sitten vyötärö on niin alhaalla, että persnoro vilkkuu ajatellessakin kumartumista.

Käytettyäni kymmenennet housut jalassa päätin luovuttaa. Varsinkin kun teki mieli karjua henkilökuntaa sammuttamaan sen iänikuisen rinkutusluritus mainoshössötyslässytyksen. Onneksi osasin pitää mölyt mahassa ja aatella, ettei sen kälkätyksen kuunteleminen päivästä toiseen ole niin kivaa kaupan henkilökunnallekkaan.

 

Vartti kaupastaulostautumisen jälkeen oltiinkin tytön kans hammaslääkärissä. Tyttö oli jo pitkään valittanut hammaskipua ja nyt olimme sitten selvittämässä syytä. Ei ollut reikää. Ei pienintäkään, paitsi vastakkaisella puolella suuta yksi paikattava. aika tulisi koulun kautta. Käytiin jopa röntgenissä, notta saivat selville, ettei mitään syytä hampaan kipuilulle ollut. Ei piileviä tulehduksiakaan. Kumma juttu, tai sitten tyttö halusi huomiota. Se jäänee arvoitukseksi.

Kerkesinpäs leipoakkin vielä tänään! Pikkuannos sämpylöitä, ala kaikkea sekasin. Ja sitten tein niitä muffineja, joiden ohje on tuolla alempana. Tosin laitoin sekaan desin ohrajauhoja, kun halusin vaihtelua. Vähensin saman määrän vehnäjauhoja. (Kamala kun taas väännän rautatangosta, sori kun seliselitän näin paljon. Paha tapa)

Iltapala odottaa, taidan lähteä syömään. Jospa olokin muuttuisi aurinkoisemmaksi...