Tuumas poika mulle, kun halus halata mua ja haroi mun hiuksia pois edestä kutittamasta. Arvatkaas oliko pokassa pitelemistä! Ei meinannu ei millään tämä akka pystyä olemaan tyynenä ja toteamaan että, hyvä kun löyty, oliko hukasa? Vielä pahemmin nauratti kun poika innostu kertoon, kuinka hyvä juurakko mun hiuksilla on kuin nuin hyvin on kasvanut. Kyllä siinä vaiheessa koko päivä oli pelastettu.
Hiuksista tuli mieleen, että huomenna ois kummallakin muksulla tahollansa vappujuhlat. Poitsulle on kyllä naamiaisrekvisiitta, mutta tytölle ei ole mitään irtotupeeta kummempaa, ei edes prinsessakruunua, eikä minkäänmoista hepenettä. Aika lyhyellä varoitusajalla sain tietää, että tytsilläkin on vappurieha koululla. Siis tänään ja arvatkaas kellä nyt on yhtään ylimäärästä sukanvarressa, et ois voinu ostaa ens jotain? Ei ainakaan mulla. Täytyy vaan yrittää jotain extremeä mut pahalta näyttää.. Poitsun sentäs saamma merirosvoksi värkättyä.
Taidan muuten olla niin ilkeä, että poistan tuon sadun täältä. Aion hieman korjailla sitä ja ehkää.. No sen näkee, mitä aion sille tehdä.
Tänään oli iltissä sellainen päivä, että meinasi jo hermot kiristyä. Pitkästä aikaa sain migreenikohtauksen ja vaikka lääkkeenkin otin varsin varhaisessa vaiheessa, kerkesi kipu olla aika ankaraa, ennenkuin lääke alko vaikuttaa. Oloa ei tietenkään parantanut se, että vilkkaimmat poitsut päättivät leikkiä apinalaumaa ja kirkuivat kovaa ja korkealta. Kaikeksi huipuksi muutama sai kuningasidean mennä ruokakaappeihin piiloon. Piti ihan hakea jo muitakin hoitajia komentamaan kun ei yksin kerennyt kolmea komeroa ja viittä poikaa vahtimaan.
Ulkona kaksi pojista jatkoi vielä hullunmyllyä. Meinasivat kaataa erään pojan pyörätuolin ihan ilkeyttään. Minä olin suuttuajo ihan tosissaan, kun aloittivat sen kiusanteon ja pilkkaamisen. En ole vielä niin tiukasti kellekkään ilttiksessä mistään sanonutkaan, mutta nyt! Annoin tulla pojille tiedoksi, ettei pyörätuolilainen todellakaan halunnut istua vain siinä tuolissa vaan halusi juosta muiden lailla. Ei vain voinut sille mitään, etteivät jalat tehneet lainkaan sitä mitä mieli halusi.
Taisivat pojat uskoa minua ainakin sillä kertaa, sillä kiusaaminen loppui heti. Tosin hetken päästä he olivat erään tytön kimpussa. Vahinko, että minä olin siinä vaiheessa jo vähän lauhtunut, niin sanani ei tehonnut enää niin hyvin. Mut vieläkin kuohahtaa kun mietin, kuinka ilkeitä ne pojat oli. Sitten on muuten turha tulla sanoon, ettei pojat vaan ymmärtäneet mitä olivat tekemässä. Kyllä ne vaan ymmärsivät! Niitä on koko vuosi informoitu siitä, ettei osa lapsista pysty liikkuun niin kuin haluaisivat.
Huoh, nyt kuitenkin aion ottaa ja vaihtaa ajatussuunnan kohti jotain huikopalaa. Mulla on nälkä, kun olen viimeks syöny kuudelta ja silloinkin vain ihan pikkuisen perunaa ja pari lihapyörykkää. Arvioin väärin ruokamäärän, jonka söin. No jos menis syömään kananpalan, niin tulis parempi olo.
Öitä!
